sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Savottaa kerrakseen

Tähän viikonloppuun on mahtunut kaikenlaista puuhastelua. Eilinen päivä meni ostoksilla ja valtaosa joululahjoista on nyt hankittu.
Tänä aamuna jatkoin joulukorttien kanssa siitä, mihin aiemmin jäin. Osoitteiden hankkimiseen meni aivan kohtuuttoman paljon aikaa. Tyhmästä päästä kärsii koko keho. Ensi vuotta silmällä pitäen kirjasin osoitekirjaan osoitteet ylös. Ei tarvitse aina toistaa samaa rumbaa.


Keskeneräisiä projekteja alkaa olla niin, että itseäkin hirvittää. Saatoin niistä muutaman loppuun ja aloitin yhden lisää. Pikkupussukat ovat yhtä lukuunottamatta valmiita ja sydämiin kiinnitin tänään loput avainrenkaat.



Tänään pääsimme viettämään myös kahden pikkuneidin merkkipäiviä. Olimme ensimmäiset onnelliset vieraat ja saimme lasten jakamattoman huomion. Hauskat juhlat, suloisia ja iloisia
prinsessoja, leppoisa emäntä, ja voi niitä herkkuja kahvipöydässä.

Kolmas adventti alkaa olla loppusuoralla ja pian taas uusi viikko alkamassa. Viikonloput tuntuvat kuluvan aina yhtä joutuisasti. Koskakohan saisi nukuttua univelat pois?

Ei kommentteja:

Related Posts with Thumbnails