Näytetään tekstit, joissa on tunniste Talvi - Winter. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Talvi - Winter. Näytä kaikki tekstit

maanantai 8. helmikuuta 2010

Metsässä



Kaiken kiireen keskellä täytyy välillä ottaa aikalisä.
Viikonloput ovat siihen otollisinta aikaa.
Hiljaisessa metsässä ajatuksilla on tilaa.
Olo on kuin uudesti syntyneellä.

Metsäkuvat viime sunnuntaiselta lenkiltä.
Onneksi tuli otettua edes kännykkä mukaan, että sai räpättyä muutaman kuvan lumisista maisemista.




Ja hangissa tarpomisen jälkeen tuntuu juuri tältä.

Talvipäivän iloja



Lunta ja pakkasta.
Lämmintä mehua ja nuotio.
Pulkkamäki ja pihasauna.
Päivä perhepiirissä.
Yksinkertaiset asiat ovat parhaita.



tiistai 26. tammikuuta 2010

Tunturikettu tuli taloon



Onnella ei ollut rajoja viime perjantaina, kun pitkällinen etsintä päättyi ja posti toi tullessaan kauan kaipaamani takin. Olin kuin lapsi jouluaattona, myönnetään.


Pihalla on tällä hetkellä pakkasta -22 astetta.
Vaan ei palele enää!

maanantai 2. helmikuuta 2009

Ajatus hukassa

Tämä on yksi niistä päivistä, kun ajatus ei kulje. Tuntuu ylivoimaisen vaikealta saada edes riviä tekstiä aikaiseksi.
Hyvää ja toimeliasta viikkoa kaikesta huolimatta. Toivottavasti huomenna ajatus juoksee jo paremmin.



























This is one of those days when the idea doesn't pass. It feels extremely difficult to obtain even line of text.
Despite that I wish you all good and productive week! Hopefully tomorrow will be better.

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Jäinen lauantai





Eilen sai nauttia mitä kauneimmasta pakkassäästä. En millään malttanut pysyä pihalta pois. Aurinko paistoi ja pakkanen nipisteli poskia. Hanget kimmelsivät kilpaa auringon kanssa ja jäähelmet loistivat. Tämä suunnaton kauneus teki äärettömän onnelliseksi.

Yesterday I enjoyed the beautiful frosty weather and spent my time outside for many hours. The sun was shining and frost pinched cheeks. Snowbanks glistened with the sun and the icy beads glowed. This tremendous beauty makes me extremely happy.


Related Posts with Thumbnails