Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leimasimet - Stamps. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leimasimet - Stamps. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Saippuaa



Ennen joulua valmistin pienen erän saippuaa. Käytin valmista Chrystal ST -massaa eli varsinaisesti ei voida puhua saippuan "valmistamisesta". Valmis massa oli helppo käyttää, mutta sopivan värin ja tuoksun saaminen olikin sitten toinen juttu.


Minulla oli käytössä Lahtisen Vahavalimon saippuavärit ja olin epähuomiossa ostanut sekä vihreää väriä että punaista pigmenttiä saadakseni saippuoihin sekoitettua sopivan ruskean sävyn. Vihreä väri oli tietenkin paljon voimakkaampi kuin punainen pigmentti ja tässä kohtaa oli improvisoitava. Onneksi kotona oli pieni varasto eteerisiä öjyjä ja ensimmäinen satsi oli vihreitä Seetri-saippuoita.


Käytin kilon satsin neljässä erässä, koska etsin sopivaa väriä ja vaihtelin tuoksuja. Pienet määrät valoin valmiisiin muotteihin. Jos olisin tehnyt koko satsin kerralla, sen olisi voinut valaa myös yhtenä könttinä ja leikata käsin sopiviksi paloiksi.

Tällä kertaa valmistin kahvin, glögin ja seetrin-tuoksuisia saippuoita. Kahvisaippuoissa oli koristeena kuivattuja kahvipapuja ja glögisaippuoissa kuivattuja mausteita; neilikkaa ym.

Ensikerralla voisi kokeilla sitruunaa ja ystävänpäivän lähestyessä mansikantuoksuisia sydänsaippuoita.


Muutama vinkki ensikertalaiselle:
  • Saippuamassa sulaa yllättävän nopeasti. Varaa kaikki tarvittava lähettyville; värit, eteeriset öljyt ja muotit.
  • Värit ovat todella voimakkaita. Lisää väriä vähän kerrallaan, niin vältyt yllätyksiltä.
  • Eteeriset öljyt tuoksuvat myös voimakkaasti. Lisää vähän kerrallaan ja huolehdi tuuletuksesta. Koko koti tuoksuu tämän jälkeen ja lempituoksusta voi tulla liian voimakkaana inhokkituoksu.
***
Maalaisunelmia-lehdessä N:o 1 oli todella innostava juttu Soap Factoryn perustajasta Elina Salosesta, joka ei äitiyslomalta palannutkaan enää päivähommiinsa vaan perusti oman yrityksen. On aina hauska tietää, mitä tuotteen takana on ja tässä erityisesti, kuinka käsityöyrittäjä aloitti omasta keittiöstään ja hetkeä myöhemmin joutui hankkimaan kunnon tilat toiminnan lähdettyä nopeasti kasvuun. Hienoa!

perjantai 15. tammikuuta 2010

Have a lovely weekend!



I hope that weather is good for outdoor activities in this weekend.
Enjoy your life!

perjantai 13. helmikuuta 2009

Ystävänpäivään valmistautumista

Lähestyvän ystävänpäivän vuoksi piti kokeilla uusia leimasimia. Toimii. Ei kaduta yhtään, että ostin kerralla usemman.


Approaching Valentine´s Day gave a reason to try the new stamps. Works. I don´t regret at all, that I bought several at one time.


Ystävä on se, jonka sydän toivoo sinulle samaa kuin oma sydämesi, mutta on toisen ruumiissa.
Aristoteles


The best friend is the man who in wishing me well wishes it for my sake.

Aristotle

torstai 4. joulukuuta 2008

Viikon villitys


Eilen pääsin ystävän matkassa pistäytymään aina yhtä ihastuttavassa Savi-Heinä Puodissa. Voi kuinka paljon kaikkea ihanaa siellä on; askartelutarpeita, kankaita, keramiikkaa, kuivakukkia, värejä, kynttilöitä, lahjatavaraa ja paljon muuta. Minulla ei ollut tällä kertaa erityisesti mietittynä muuta ostettavaa kuin kipsijauhe, mutta innostuin suunnattomasti leimasimista ja jo kotimatkalla harmittelin, kun en ostanut kasviaiheista leimasinsarjaa. Täytyy tehdä uusi käynti mahdollisimman pian. Innostavan myyjän opastuksella löytyi muitakin kotiintuomisia. Niiden tuotokset esittelen myöhemmin, kun olen ennättänyt askarrella. Sormet jo syyhyää.
Valokuvaus on viime päivinä jäänyt vähälle. Olen edelleenkin reissussa ja kameran laturi tietenkin kotona, toivottavasti saan sen viikonlopuksi. Tänään satoi räntää. Loppuviikoksi on onneksi luvattu pakastuvaa. Kunpa itsenäisyyspäivänä olisi kaunista. Silloin on hyvää aikaa kuvata. Juhlapäivä, kun sattui suunnittelemalleni ostospäivälle. Sisustuskaupat jäävät toiseen kertaan.
Related Posts with Thumbnails