perjantai 29. huhtikuuta 2011

Vinkki viikonlopulle



AURAJUUSTOETANAT

24 kpl isoja etanoita (Maison Gourmet Escargots)
2 prk smetanaa
n. 120 g aurajuustoa
2 rkl valkoviiniä
70 g sipulia
4 valkosipulinkynttä
persiljaa
ruohosipulia
paahtoleipää


1. Kuullota hienonnettu sipuli ja 2 valkosipulinkynttä kevyesti öljyssä.
2. Lisää valkoviini sipuleiden joukkoon.
3. Lisää smetana ja aurajuusto. Kiehauta nopeasti niin, että aurajuusto sulaa.
4. Mausta valkopippurilla ja suolalla. Lisää hienonnetut yrtit.
5. Ota pois liedeltä.
6. Lisää pannulle öljyä ja kuullota 2 valkosipulinkynttä.
7. Lisää joukkoon pestyt ja valutetut etanat.
8. Mausta reilulla valkopippurilla ja suolalla.
9. Laita etanat uuninkestävään astiaan ja kaada päälle aurajuusto-smetanaseos. Murusta pinnalle jäljelle jäänyt aurajuustoa.
10. Laita etanat uunin grillivastuksen alle 250 asteeseen n. 5 minuutiksi, kunnes etanakastike kuplii ja pinta on kellanruskea.
11. Paahda pannulla kuutioitua paahtoleipää öljyssä, kunnes pinta on kellanruskea.
12. Lisää leipäkuutiot etanoiden päälle ja tarjoile.



torstai 28. huhtikuuta 2011

NYBY



Kun joku toivoi suklaakakkua, minä toivoin uutta koria. Tämän piti mennä suoraan parvekkeelle vilttikoriksi, mutta jäikin sisätiloihin. Ainakin aluksi. Juuri sopiva roisinkokoisille lankakerille.


Ystävälle kiitos metsästämisestä - Teit minun niin onnelliseksi!

Pääsiäisen jälkeen



Pääsiäinen - pitkät vapaat - arjesta irrottautuminen

Äärimmäisen rakkaita ystäviä kylässä.
Pitkän kaavan mukaan seurustelua ja ruoanlaittoa.
Olen sanaton. - Minut hemmoteltiin piloille.


Edellisen postauksen suklaakakkuresepti tuli testattua ja hyväksi havaittua. Paistoajan kanssa kannattaa olla tarkkana. Kakun kuuluu jäädä keskeltä pehmeäksi!

Huomenna saan toivottavasti tänne lisää ruokareseptejä. Ne eivät ole omiani, mutta minulla on lupa jakaa ne täällä.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Askel lähempänä kesää


Viime viikonloppu antoi jo vahvan tunteen siitä, että pian on kesä! Aurinko lämmitti ja parvekkeen puunaus tuli aloitettua. Ystävän kanssa ratkiriemukas ilta ja kikattelua kevätyössä. Virpojat ilahduttivat käynnillään ja ensimmäiset grilliherkutkin on nautittu!


Tänään saapui kuumeisesti odotettu ja hieman reissussa rähjääntynyt paketti. Sisältö sai fiilikset kohoamaan, rantahiekan narskumaan varpaissa ja suolaisen merituulen puhaltamaan kasvoissa. Vieläkö on liian aikaista kaivaa Havaianakset kaapista?


Kun edellisestä viikonlopusta on toivuttu, aletaan jo suunnittelemaan seuraavaa. Ystävä, joka on tulossa ensi viikonloppuna kylään, lähetti minulle sähköpostilla vienon toiveen: "Haluan tätä kakkua, kun tulen!!!! Tee PLIIIIIIS!" Mukana oli seuraava ohje.


SUKLAAKAKKU

100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 rkl tummaa kaakaojauhetta

1. Vaahdota sokeri ja voi. Vatkaa joukkoon muna.
2. Sekoita jauhot ja kaakao, lisää seos vaahdon joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi.
3. Taputtele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.


Täyty:

100 g voita
150 g tummaa suklaata
2 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
2 dl kermaa

1. Sulata voi kattilassa. Sulata joukkoon myös suklaa.
2. Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi.
3. Siivilöi joukkoon vehnäjauhot ja suola.
4. Lisää kerma ja suklaavoiseos.
5. Sekoita täyte tasaiseksi ja kaada taikinan päälle.
6. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.

Herkulliselta kuulostava "laihdu kanssamme"-kakku. Ja mitä sitä ei ystäviensä eteen tekisi?! Loppuviikosta minulla on ainakin edessä leipomispuuhia.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Viiniä, vai viinitila?



Yhtenä viime viikonlopun teemana oli viinit. Jostakin saimme taannoin päähämme, että meiltä puuttuu oma viinitila. Taisimme jo ajatusleikeissämme olla varhaisella eläkkeellä ja mietimme, miten mukavaa voisi olla oman viinitilan pito. Kun televisiosta tuli elokuva Toscanan auringon alla, lähetin ystävälleni viestin ja kehotin häntä aloittamaan fiilistelyn.


Toissakesäisellä Zakintoksen matkalla vierailin Solomosin viinitilalla ja onnekseni ostin muutaman pullon tilan viiniä kotiinkin. Mikä oivallinen ajankohta nauttia pullo vuoden 2006 Anemones-punaviiniä Kreikkalaisen kasvispiirakan kanssa ja suunnitella ystävän kanssa omaa tilaa. Tilaisuus, jota ei voinut jättää käyttämättä. Lue myös seuraava artikkeli.



tiistai 12. huhtikuuta 2011

Viikonloppufiiliksissä vieläkin



Voi, mikä viikonloppu! Rakas ystävä kylässä; kiireetöntä yhdessäoloa, ruokaa ja viiniä, leffoja ja leppoisaa jutustelua, auringosta nauttimista, vaatteita ja meikkejä - tyttöjen juttuja. Kevään ensimmäinen perhonen bongattu, tulevia suunniteltu ja akut ladattu. Tule taas pian, ja sitten pidennetylle viikonlopulle!


Turku lautasella-kirjasta löytyi pannacotan ohje. Pari viikkoa sitten ystävältä saatu keittokirjateline sopii kuin nenä päähän keittiöön ja hoitaa hyvin virkansa. Kiitos!


VALKOSUKLAA-RAPARPERIPANNACOTTA
(4-6 annosta)

Pannacotta

3 liivatelehteä
2 dl maitoa
3 dl kuohukermaa
100 g valkosuklaata
1 rkl sokeria
1 tl aitoa vaniljasokeria

1. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä viitisen minuuttia.
2. Kiehauta maito ja kerma kattilassa, lisää joukkoon paloiteltu valkosuklaa ja sokerit, sekoita tasaiseksi.
3. Puserra liivetelehdistä vesi ja liuota lämpimään kermaseokseen.
4. Jäähdytä seosta välillä hämmentäen, kunnes se on kädenlämpöistä.
5. Jaa seos laseihin ja laita pakkaseen 20 minuutiksi.
6. Siirrä lasit sitten jääkaappiin hyytymään noin neljäksi tunniksi.


Raperperihilloke

150 g raparperinpaloja
2 dl sokeria

1. Laita kuoritut, pätkityt raparperit ja sokeri kattilaan ja keitä mahdollisimman vähän sekoittaen, kunnes sokeri on sulanut ja rapari vielä napakkaa eli al dente.
2. Jäähdytä seos.

Annoksen kokoaminen:
Lusikoi raparperihilloketta parin sentin kerros pannacotan päälle. Koristele vohvelilla ja yrteillä, esim. mintulla.

Uskollinen pummi

Hopeaharakka



Pidän hopeasta; värinä ja materiaalina, valmiina koruina ja työstettävänä. Lupasin täällä näyttää lyhyesti, mitä eri työvaiheita hopeasta punotuissa koruissa on.


Kiepillä 1 mm:stä hopealankaa metritavarana


Langasta väännetään spiraaleja sahausta varten
Apuna metalliveivi ja akkuruuvinväännin


Hopeaspiraalit sahataan ja saadaan lenkkejä


Lenkit avataan pihdeillä ja aloitetaan ketjun punominen

Riippuu valitusta ketjumallista, minkä verran ja minkäkokoisia lenkkejä tarvitaan. Netti on pullollaan ohjeita, kuvia & malleja ja aiheesta löytyy myös kirjallisuutta. Minä suosittelen kurssilla käymistä, sillä ainakin itse koin sen punontaharrastusta aloittaessa tarpeelliseksi. Kursseilla saa korvaamattomia neuvoja ja opetusta kädestä pitäen. Suurena ilona myös samanhenkiset ihmiset, joiden kanssa aika lentää siivillä!


Kuvassa valmista kukonaskelketjua, joka on yksi omista lemppareistani!


Siskon nuoremmalle tyttärelle lahjaksi mennyt kaksinkertainen muinaisketju



Related Posts with Thumbnails