Luin Tommy Tabermannin kolumnin "Rakkaus - Brändien brändi" ja lainaan sen kokonaisuudessaan tänne. Yhä edelleen haukon henkeä lukiessani.
Saatan usein käyttää kokonaisia päiviä suremalla rakkauden puolesta, ja vihaamalla niitä, jotka sillä ratsastavan ja sitä riistävät. Rakkaus perustuu viattomuuteen ja anteliaisuuteen, ja se sirottelee kultapölyään vain niiden ylle, jotka tämän tosiasian edessä polvistuvat. Teeskentelijät se jättää tyhjiksi, vaikka ne kuinka kailottaisivat kovaan ääneen rakkauden nimeä. Rakkaus on armollinen omilleen ja armoton vihollisilleen. Sellainen se on.
Rakkautta jos mitään on aikojen saatossa yritetty omia. Sitä ovat yrittäneet tyrannit, pienet ja suuret diktaattorit. Mitä on mammona ja valta, elleivät alamaiset rakasta, kansa huuda kuorossa ylistystä ja rakkautta? Mutta joka tänään käskystä rakastaa, hän huomenna kaataa patsaan ja sylkee sille vihasta ja inhosta. Rakkautta ei voi komentaa, rakkaus täytyy ansaita.
Rakkauden nimessä on ostettu ja myyty, lyöty, ryövätty ja raiskattu. Kuka osaisi laskea montako sellaista ruumista maan povessa maatuu, jotka on uhrattu rakkaudesta isänmaahan, mieheen, naiseen - miljoonissa pääkalloissa on luodinreikä merkkinä uhrautumisesta rakkauden puolesta. Onko kukaan kysynyt rakkaudelta, mitä mieltä se on? Ovatko ruoskanjäljet, haavat ja luodinreiät todella rakkauden kunniamerkkejä, suudelman sukua?
Mistään ei ole tässä maailmassa laulettu niin paljon kuin rakkaudesta. Hyvä niin. Mutta miksi se oli niin lyhyt ja kipeä, tuli nopeasti ja lähti nopeasti, ei jättänyt jälkeensä kuin tyhjyyden? Koska se rakkaus, josta laulettiin, ei ollut rakkautta, vaan rakastumista, kiiman häivähdys. Se rakkaus, josta olisi pitänyt laulaa, tuli hitaasti ja lähti hitaasti. Se ei jättänyt jälkeensä tyhjyyttä, vaan jotakin, mihin mahtuu nyt enemmän.
Rakkaus ei ole sana, jota pitää liiaksi säästellä. Siinähän me suomalaiset olemme perinteisesti olleet mestariluokkaa. Mutta sitä ei myöskään voi heitellä huolettomasti ympäriinsä sen kummempia ajattelematta. Rakkauden väärinkäyttö on mielestäni murhaan verrattava rikos, sillä se vie meiltä sanoista kauneimman ja arvokkaimman. Kuinka me voimme elää, jos emme tiedä, mitä tarkoitamme, kun sanomme rakastavamme toisiamme? Ilman rakkautta olemme hukassa, niin kuin vähän olemmekin. Siis pitäkäämme huolta rakkauden viattomuudesta. Se on meidän elämänlankamme.
Rakkaus on yhteistä omaisuutta. Se ei ole kenenkään oma. Siksi sitä on jatkuvasti kierrätettävä, ojennettava kädestä käteen. Ahneet tunnistaa siitä, että ne väittävät rakkautta omakseen, omaksi keksinnökseen, ja vaativat siitä maksua muilta. Siksi rakkaus ei koskaan edes hipaise ahneita, ei suo katseen puolikastakaan. Rakkaus on armoton.
Rakkaus on vaativa brändi: se hylkii vääryyttä, viekkautta ja valhetta. Rakkaus on siitä hankala matkakumppani, että sitä ei voi pettää kertaakaan saamatta elämänpituista arpea. Mutta mittana se on mainio, missä tahansa kulkeekin ja mitä tekeekin: Rakkautensa kokoinen jokainen on.
*click*
