keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Joulumaa



Ystäväni kodissa on jo joulu. Viime sunnuntaina sain glögikutsun ja luvan ottaa jälleen kameran mukaan. Muistikortti täyttyi mukavasti, koska kaikkialla oli jotakin hauskaa, mihin silmä tarttui. Kuusi oli jo kannettu sisään, joulutähti nostettu pöytään ja glögi lämpesi liedellä. Edes loskainen keli ei voinut viedä jouluista tunnelmaa.






On tiettyjä asioita, joita huomaan aina kuvaavani ystävän luona. Kaikkien mukien joukosta bongasin tällä kertaa vanhemman joulumuumi-mukin. Söpö!


Glögi juotiin vanhan pöydän ääressä, enkä lakannut ihastelemasta sen kauniisti kulunutta pintaa. Kaikki vain yksinkertaisestii näytti hyvältä sitä vasten, tästä syystä kuvia on niin paljon - en osannut karsia. 




Sovimme, että joulun aikaan vietämme päivän yhdessä ja katsomme mukavia elokuvia. Mikä voittaisi takkatulen loimun ja kiireettömyyden? 


Edellisestä kuvausreissusta on jo aikaa. Katso elokuiset kuvat täältä. Seuraavat viimeistään pääsiäisenä!

tiistai 6. joulukuuta 2011

Peltipurkit



Taas on sekalaiset seurakunnat yhtenäistetty!


Tarvitaan: 
tarpeettomia peltipurkkeja ja -rasioita
spraymaalia


Yksinkertaista ja helppoa!

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Hetki viikonlopusta



Kaunis, kaunis Country Living



Vihreä joulukuu



Harvoin kai tähän aikaan ruoho on vihreää ja ilma on lämmin...
Tänään avattiin makean joulukalenterin neljäs luukku ja otettiin odotettu vieras vastaan.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Hirvensarvet



Sain isältäni hirvensarvet jokin aika sitten. Hienot! Toistaiseksi ovat vielä olohuoneen pöydällä Kivi-tuikkujen kanssa. Koiratkin ovat antaneet olla rauhassa, vaikka käyvätkin jatkuvasti haistelemassa. 
  

Kutakuinkin vuosi sitten sain poronsarvet, jotka tällä hetkellä ovat kellarissa säilytyksessä. Talviaikaan ne sopivat paremmin sisustukseen kuin kesällä, pitääkin hakea ne takaisin sisälle. 

lauantai 26. marraskuuta 2011

Marraskuun loppu



Viime viikolla keiteltiin jouluglögiä vanhojen ystävien kanssa ja tutustuttiin uusiin. Pikkujoulukausi on pyörähtänyt käyntiin ja huomaamatta kalenterikin täyttyi kaikenlaisesta ohjelmasta. Paljon on mukavia asioita luvassa, kun siirrytään joulukuun puolelle. Kaikille rakkaille kun saa järjestettyä aikaa, se on tärkeintä! 




sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Reissussa



Kaikista hauskinta ystävien kanssa on se olemisen keveys ja huolettomuus. Hetkessä eläminen, ilojen ja murheiden jakaminen. Arjen unohtaminen ja se ilottelu! Skumppapullon voi avata kellonajasta riippumatta, laittaa musiikin soimaan ja aloittaa vaikka vaateshown. Kiitos "T" siitä farkkupinkasta, joka lähti mukani sinun vaatekaappiasi kuormittamasta! Ja kiitos, kun kutsuit meidät luoksesi!

Jyväskylä



Muutama viikko takaperin sain kutsun ystäväni luokse Jyväskylään. Montaa kertaa ei tarvinnut miettiä, lähdenkö vai jäänkö. Vauhdilla tavarat kasaan, koirat autoon ja menoksi. Ihan ehdottomasti parhaita tälläiset ex tempore-lähdöt!





Iltalenkki taittui astetta mukavammissa maisemissa. Kaiken kiertämisen, valokuvaamisen ja uusien paikkojen ihmettelyn jälkeen olo oli vähintäänkin väsynyt. 

lauantai 19. marraskuuta 2011

Lauantai



Hyvää viikonloppua!

torstai 17. marraskuuta 2011

Unohtuiko jotakin?




Taannoiset ostokset ruokakaupasta

Kurpitsakeitto


Viime aikoina olen saanut paljon noottia viettämästäni hiljaiselosta. Ystäväni soitti tänään jo toistamiseen ja pyysi reseptiä kurpitsakeitosta, jota olen luonani hänelle tarjonnut. Ja tässähän se viimein tulee (sovellettu resepti Ursula Ferrignon kirjasta Trattoria)!



KURPITSAKEITTO
zuppa di zucca 

4 annosta
100 g suolatonta voita
3/4 kg talvikurpitsaa ilman kuorta ja siemeniä
2 keskikokoista porkkanaa kuorittuina ja 1 cm:n kuutioiksi leikattuina
1 keskikokoinen sipuli kuorittuna ja 1 cm:n kuutioiksi leikattuina
1 iso sellerin varsi 1 cm:n kuutioiksi leikkattuina
1 l kanalientä
merisuolaa ja vastajauhettua mustapippuria
100 g emmentaljuustoa 1 cm:n kuutioiksi leikattuina
4 rkl vastaraastettua parmesaania

1. Sulata voi kattilassa ja lisää kurpitsa, porkkana, sipuli ja selleri. Paista kohtalaisella lämmöllä tiuhaan hämmennellen 7-8 minuuttia, kunnes sipuli on saanut hiukan väriä. 

2. Lisää kanaliemi ja mausta suolalla ja pippurilla. Kuumenna seos kiehuvaksi, vähennä lämpöä ja hauduta ilman kantta 45 minuuttia. 

3. Lisää emmentaljuusto. 

4. "Poraa" keitto sauvasekoittimella sileäksi. 

4. Jaa keitto neljälle lautaselle ja ripottele pinnalle parmesaania. Anna makujen tasoittua 5 minuuttia ennen tarjolle tuontia. Halutessasi voit lisätä keittoon vielä paahdettuja leipäkuutioita tai pinjansiemeniä.  

lauantai 22. lokakuuta 2011

Onnea



Tunnen itseni usein etuoikeutetuksi, koska minua on kohdannut niin suuri onni ystävien muodossa. Äärimmäisen rakkaita ja kultaisia ihmisiä, joiden kanssa aika lentää siivillä, joka kerta juttu jatkuu siitä, mihin edellisellä kerralla jäi, ja jotka hyväksyvät sinut juuri sellaisena kuin olet. 


Syysviikonloput ovat siitä parasta aikaa, että kun siirrytään pihalta sisätiloihin, illat pimenevät ja ulkona sataa, niin tekee mieli kutsua ystäviä kylään, laittaa heidän kanssaan ruokaa, rupatella, kuunnella musiikkia, nauraa ja nauttia elämästä. 


Viime viikonloppuna tähän aikaan odotin tulisilla hiilillä rakasta, rakasta ystävääni kylään. Vahdin kelloa ja juoksin ikkunaan vähän väliä katsomaan, joka toinen tulee - ja tulihan se! Ilo ja nauru täyttivät huoneet, italialaiset reseptit keittiön ja kuohuviini lasit!  

Ciabatta-reseptin liitän tänne tässä vaiheessa, jo pelkästään siitä syystä, ettei ensi kerralla tarvitse etsiä. Kamera ja tietokone eivät jostakin syystä toimi tänään yhteistyössä. Kuvia lisää myöhemmin. Ystävälle kiitos käynnistä! Tule taas pian uudestaan ja ne lenkkarit mukaan ens kerralla ;)


CIABATTA

2,5 dl vettä
10 g hiivaa
2,5 dl vehnäjauhoja
15 g hiivaa
1/2 dl vettä
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
noin 4 dl vehnäjauhoja


1. Liota hiiva huoneenlämpöiseen veteen (n. 20 astetta).
2. Sekoita joukkoon jauhot. 
3. Anna juuren käydä huoneenlämmössä liinalla peitettynä 5-6 tuntia.9
4. Lisää taikinajuureen vesitilkkaan sekoitettu hiiva sekä sokeri ja suola. 
5. Alusta taikinaan jauhot. Käytä leipoessasi runsaasti jauhoja. Taikina tarttuu helposti sormiin, koska siinä ei ole lainkaan rasvaa. Muotoile taikinasta kaksi pitkänomaista tankoa. 
6. Taputa tangot leivinpaperilla peitetylle pellille mataliksi, noin 10 cm leveiksi leiviksi. Anna leipien kohota peittämättä. Paista leipiä 225 asteisessa uunissa keskitasolla 25-30 minuuttia.  

perjantai 7. lokakuuta 2011

Intentio



"The funny thing about fairy tales, is that we forget about them so fast
And we grow up, we buy things, we build up fences
We sell our innocence and forget our dreams
We forget who we are in order to be something we're not
And we'll keep believing in this so called truths, 
until we forget how to live
Or until we open our eyes, and wake up."

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Lukemista



Lisää lukemista yöpöydälle. Lonely Planetin kirjat

Nepal
ISBN: 978-1-74104-832-2

Trekking in the Nepal Himalaya
ISBN: 978-1-74104-188-0

Syksyn merkit



Viimeistään siitä tiedän syksyn tulleen, kun tekee mieli kaivaa villalangat kaapista. Puikoilla nyt pitkävartiset kämmekkäät. 
Ohje Novitan syksy 2011-lehdessä. Toivottavasti valmistuvat pian!


Ja niinhän siinä kävi, että oliivipuu muutti sisätiloihin. 
Kulta rakas, älä tiputa lehtiä - lupaan hoitaa ja vaalia sinua parhaan taitoni mukaan :)
Satoa tuli tänä syksynä peräti yhden oliivin verran!

tiistai 4. lokakuuta 2011

Tiistain pelastus



Harmaa ja sateinen päivä kirkastui. Uusi Deko odotti kotiin palatessa. 
On muuten hieno kansi - karuudessaan kaunis. 




Le Corbusierin Planeix Villa


ja vielä jonakin päivänä minun olohuoneessani pötköttävä divaani


Muista myös Skandinavian Deko
Related Posts with Thumbnails