maanantai 8. elokuuta 2011

Sormissa multaa



Niin paljon kuin kesää rakastankin, viime lauantainen rankkasade tuli tarpeeseen. Tuntui kuin se olisi huuhtonut kaiken turhan pois ja tuonut tietynlaisen raikkauden tilalle. Oli kiva kierrellä kukkakaupassa, kun sade rummutti kattoa. Samalla reissulla löytyi sievä mehikasvi ja muutama kaktuskin, jotka kotona istutin yhteiselle alustalle pienten rahapuiden alkujen seuraksi.


Aika värikästä




Aurinkoisiin kesäpäiviin mahtuu paljon. Viime viikolla heitin repun selkään ja suuntasin ystäväni luo ottamaan aurinkoa. Kamera oli tietenkin mukana, koska hänen kotiansa on aina yhtä mukava kuvata.

Aiempia kuvia löydät täältä, täältä, täältä ja täältä.

Ups! On tullutkin kuvattua siellä useasti. Yksinkertaisesti hauska paikka, josta aina löytää jotakin uutta!





Vanhasta piharakennuksesta kaivoimme esiin aarteita;
vanhoja ikkunalaseja ja suuren pullon.




Aikani kuluksi minä järjestelin hänen korurasiaansa samalla, kun ystävä naputteli rikkoutuneita viinilaseja vasaralla palasiksi omaa lasitaideteostansa varten. Hyvästi Iittala ja Pentik! Hurraa-huuto uusiokäytölle!




Iltapäivästä pakkasimme eväskorin piknikkiä varten ja otimme mukaan Mölkky-pelin. Minä tietenkin olin pelissä kakkonen. Näillä meriiteillä ei tainnut vielä paikka MM-joukkueessa aueta! Huippu päivä! Kiitos J!

Sadonkorjuuta




PUNAHERUKKAHILLO

2 kg (4 litraa) punaherukoita
1 dl vettä
1 kg hillosokeria


1. Perkaa marjat, huuhdo ne tarvittaessa ja valuta kuiviksi.
2. Mittaa vesi kattilaan. Lisää marjat. Kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes alkaa muodostua vesihöyryä.
3. Lisää hillosokeri koko ajan sekoittaen. Kuumenna hitaasti kiehuvaksi ja anna hillon kiehua kevyesti 10-15 minuuttia välillä sekoittaen.
4. Nosta kattila liedeltä. Jäähdytä n. 30 minuuttia, kunnes marjat eivät enää nouse pintaan. Sekoita muutaman kerran jäähtymisen aikana. Kuori tarvittaessa vaahto pinnalta.
5. Tölkitä hillo kuumennettuihin tölkkeihin. Sulje huolellisesti. Hillo hyytyy lopullisesti noin vuorokaudessa. Parhaiten hillo säilyttää värinsä ja arominsta viileässä.

Tämä hillo tehty perusohjeen mukaan. Lisää ohjeita löydät esim. täältä.


Asioiden tarkastelua eri perspektiiveistä






"Aamiainen" nurmikolla




Parasta hajanaisissa lomapäivissä on ystävien tapaaminen, letkeä meininki ja se, että voi tehdä asioita ex tempore ilman sen suurempaa suunnittelua. Helteinen kesäpäivä alkoi iloisissa merkeissä ystävän kanssa ja lasilliset kuohuvaa nostettiin jo pelkästään sen vuoksi, että kerrankin oli syytä juhlia. Onnea T!

Sunnuntaiaamu lenkkipolulla





tiistai 2. elokuuta 2011

Pitkä, mutta silti liian lyhyt viikonloppu



Pidennetty viikonloppu rakkaiden ystävien kanssa. Iloista menoa, hyvää ruokaa, kuohuvaa ja hauskaa hurvittelua. Yön pikkutunneille kukkumista ja vatsa kippurassa nauramista. Kiitos! Ikävä jo nyt - seuraavaksi minun luona!


Kunnon brunssilla oli hyvä aloittaa päivä.
Kasva isoksi - älä aikuiseksi. "Saisinko pillin?"

Värien kirjo



Mielikuvituksen puutetta? Laajalla skaalalla mentiin värien suhteen, kun ystävän kanssa piipahdettiin muutamassa vaateliikkeessä. Mustaa, mustaa, mustaa ja vähän valkoista.



Ja uusilla Havaianaksilla jos viutoisi syyskuulle saakka. Edelliset reppanat olivat nähneet maailmaa siinä määrin, että olikin jo korkea aika tehdä tilaa seuraajille.

Aina ruoka mielessä, vaikka päiväpeittoa etsiessä


6lakes_2.jpg


Kun sängyn ohella metsästin uutta päiväpeittoa, törmäsin näihin herkullisiin toasteihin.

Tostade_tonijn12.jpg

Ohje niihin löytyy täältä.

Vihdoinkin




Uusi sänky - kauan sitä jo haettiinkin! Kissojen ja koirien sekä ystävien kanssa. Loputtomalta tuntuvaa huonekaluliikkeissä kiertämistä ja erilaisten sänkyjen koemakausta. Viime yönä nukuin niin hyvin. Aamulla herätyskellon soidessa kirosin, onko oikeasti pakko jo nousta.


Ja pölykammoiselle ystävälleni tiedoksi - talveksi sitten se kiiltäväpintainen päiväpeitto. Saat tulla mukaan valkkaamaan, jos haluat.

Related Posts with Thumbnails