keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Sarvet



Vanhempani olivat hävittämässä vanhoja poronsarvia ja minä otin ne talteen. Toistaiseksi ne ovat vielä "luonnontilassa", vaikka aluksi mietinkin niiden maalaamista. Ihan hauskat! Tosin onhan ne vähän ihmetystä vieraissa herättänyt.

Maalia pintaan



Välillä tuntuu, että säilytystilaa on aivan liian vähän. Työpisteen pelastus oli vanha kirjoituspöytä, jonka sai helposti muutettua lipastoksi laatikostoja siirtämällä. "Valkoista maalia pintaa ja se on siinä".
Tai niin sitä ensi alkuun kuvitteli. Vähän työläämpi homma kuitenkin oli: hiomista, maalaamista ja kuivattelua, hiomista, maalaamista ja kuivattelua... Muutama ärräpääkin pääsi ja saattoi siinä samassa maalissa oli vaatteet ja lattiakin, mutta lopputulokseen olen kokolailla tyytyväinen.


Viisitoista laatikkoa odottelee käsittelyä.
Ei vapaa-ajanongelmia!

maanantai 13. joulukuuta 2010

Coelhoa



Miten valo tulvii sisään taloon?
Kun ikkunat ovat auki.
Miten valo tulvii ihmiseen?
Kun rakkauden ovi on auki.

Paolo Coelho: Yksitoista minuuttia

Koristelusta



Tänä vuonna vähemmän on enemmän. Joulukoristeiksi kynttilöitä ja nämä ystävältä saadut kauniit joulupallot. Siinä oikeastaan kaikki. Tuntuu oudolta myöntää, mutta odotan melkein enemmän vuoden vaihtumista kuin joulun tuloa.

Rakas joulupukki...



Arne Jacobsen, Series 7 Chair

Le Corbusier, LC4 Chaise Lounge

Klaus Haapaniemi, Bombroo
Kuva Tikau

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

KOTI



Kälylläni on paljon ihania sisustuskirjoja, joita olen saanut lainata. PENTIK Koti-kirjassa käydään vuodenajat läpi talvesta syksyyn kauniiden sisustuskuvien ja ruokareseptien kautta. Talviset kodit olivat minun mieleeni.



Olen kuumeisesti etsinyt valaisinta makuuhuoneeseen, mutta vielä ei ole onnistunut. Se saisi olla suht yksinkertainen, antaisi hyvän valon, aidot kristallit olisivat plussaa.
PENTIK-kirjassa kiinnitin tietysti huomiota valaisimiin. Omassa makuuhuoneessani huonekorkeus ei toki ole ihan samaa luokkaa kuin edellisissä kuvissa, mutta silti huokailen syvään.


Kuinka kauniilla tavalla tässä on kätketty normaalisti niin tylsiltä tuntuvat kosketinkiskot.


PENTIK
KOTI
AT HOME
Anu Jokela, Kristiina Hemminki, Auli Harjama
Otava
ISBN: 978-951-1-21276-8

Pakkasta



Mikä mahtava pakkaskeli tänään! Pitkästä aikaa pääsi nauttimaan auringonpaisteesta ja kirpakasta pakkassäästä.


Ystävän kanssa kahvittelua ja yleistä lorvailua. Muumien Seikkailu-muki löytyy nyt myös omasta kaapista.


Kumpa aina voisi olla sunnuntai!

perjantai 10. joulukuuta 2010

Viikonloppu


Taas mennään. Iloista perjantaita!

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Olohuoneessa



Jokin aika sitten hehkutin ystäväni lainaamasta nojatuolista. Yhä edelleen tunnen onnenväristyksiä, kun saan nauttia siitä omassa olohuoneessani. Kiitos J, olet kultainen!


Yhtä onnelliseksi ei tee valokuvaaminen tähän aikaan vuodesta, varsinkaan sisätiloissa, kun tuntuu että valo ei koskaan riitä. Valokuvat ovat yhtä raetta. Eteisen seinän taulusta pitää välillä ottaa puhtia arkeen.


DANCE LIKE NO ONE'S WATCHING
SING LIKE NO ONE'S LISTENING
LOVE LIKE YOU'LL NEVER BE HURT
DREAM WITH OUT LIMIT
SMILE TILL YOUR FACE HURTS
CUDDLE ME LIKE YOU'LL NEVER GROWN UP
GIVE LIKE YOU HAVE PLENTY
PLAY LIKE THERE'S NO WINNERS
TRY LIKE YOU'VE NEVER FALLEN


tiistai 7. joulukuuta 2010

Tyttöjen viikonloppu



Iloinen viikonloppu ystävien kanssa, joita näen aivan liian harvoin. Pikkujoulutunnelmaa, syntymäpäivän viettoa, ruokaa ja juomaa, meikkejä ja korkokenkiä, leffoja ja lautapelejä, kuohuviinin pirskahduksia ja vatsalihaksia koettelevaa naurua.



Lauantai-illan menu:
Kurpitsakeitto
Mozzarella-tomaatti-rucola-salaatti
Lasagne
Mansikkasorbetti


Antaa hyvän kiertää, tässä mansikkasorbetin ohje jakoon. Varaa kunnolla aikaa; itse sorbetti on nopea valmistaa, mutta jähmettymisen kanssa meinasi mennä tiukille.


Mansikkasorbetti

6-8 annosta

250 g sokeria
1 1/2 dl vettä
1/2 kg mansikoita
1 sitruunan mehu

  1. Pane sokeri ja vesi kasariin ja kuumenna varovasti, kunnes sokeri on sulanut. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä minuutin ajan. Siirrä kasari pois liedeltä ja anna seoksen jäähtyä.
  2. Soseuta mansikat tehosekoittimessa.
  3. Yhdistä mansikkasose, sitruunamehu ja sokeriliemi. Jos sinulla on jäätelökone, valmista sorbetti siinä tai kaada seos laakeaan astiaan ja pane se pakastimeen n. 3 1/2 tunniksi, kunnes se on kohmettunut. Ota se pakastimesta tunnin välein ja sekoita hyvin.
  4. Lusikoi sorbetti jäähdytettyihin annosmaljoihin ja tarjoa.

Ohje kirjasta Trattoria, Italialaista ruokaa perheelle ja ystäville, joka on aiemmin esitelty täällä.


Loppuun vielä viikonlopun maininnan arvoiset kuohuvat:

***

Kiitos ihanat! Otetaan pian uudestaan!

Related Posts with Thumbnails