sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Ensimmäinen adventti, pikkuväkeä kylässä


Tänään, ensimmäisenä adventtina, sain mieluisia vieraita. Illan pimentyessä istuttiin pöydän ääreen glögille ja karistettiin kolkkous pois nurkista. Päivällä satoi räntää. Ei vielä tietoakaan lumesta ja pakkasista. Harmittaa.
Mietimme yhdessä syntymäkuukauden vaikutusta lempivuodenaikaan. Minä olen vahvasti sitä mieltä, että niillä on keskinäinen vaikutus. Omalla kohdallani tämä pitää täysin paikkansa; talven lapsi rakastaa lunta, jäätä, pakkasta ja valkeutta. Mutta, kuten kaikessa, myös minun teoriassani poikkeus vahvistaa säännön. Myönnän, ystäväpiirissänikään päätelmäni ei ole aukoton.

perjantai 28. marraskuuta 2008

Vähän valkoista, paljon harmaata

Päivän harmaus on suoraan verrannollinen mielialaan. Lämpötilan noustessa lumi suli ja kaikki kaunis valkeus oli äkkiä poissa. Todella sääli. Valokuvaaminen ei onnistu tänään, eikä oikein muutkaan jutut. Hyvällä omalla tunnolla olen illan tekemättä mitään. Saunan kyllä lämmitän, täällä kun se on mahdollista. Vähän kynttilöitä ja jouluglögiä. Hyvä iltahan tästä vielä tulee.

torstai 27. marraskuuta 2008

Loppuviikon ohjelmaa

Viikko on jo pitkällä. Enää yksi päivä töitä ennen viikonloppua. Perjantait menevät monesti hurmoksessa, kun odottaa edessä olevia vapaapäiviä. Olen menossa lauantaina Suomen lasimuseon joulumyyjäisiin. Siellä on muun muassa böömiläisiä, lampputyönä puhallettuja joulukoristeita. Minusta ne ovat kauniita. Edellisinä jouluina olen ripustanut lahjana saatuja böömiläisiä lasipalloja ikkunaan roikkumaan. Lumisina jouluina ne ovat erityisen kauniita valkoista maisemaa vasten.

Tämä ilta huipentui ystävän puheluun. Tosiystävien kesken ei ajalla ole merkitystä. Vaikka edellisestä yhteydenpidosta olisikin aikaa, voi jatkaa siitä mihin viimeksi jäi. Aina et pysty olemaan rakkaidesi lähellä. Joskus riittää tieto siitä, että toinen on olemassa ja ajattelee sinua. Lämpimiä halauksia rakkaille ystävilleni ja läheisilleni.

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Haukku

Välillä hyvinkin pienet asiat saavat hyvälle tuulelle. Itse iloitsen yhä tästä Haukku-avaimenperästä, johon tunsin vetoa jo ensisilmäyksellä. Ostin sen viime syksynä erikoisnäyttelystä, johon osallistuin koirani kanssa. Lisätietoa Haukusta ja tekijästä löytyy täältä.
Arvostan suuresti käsityötä ja pyrin itsekin tekemään paljon käsillä. Joskus luovuuden puute tappaa innostuksen, toisinaan taas ajatuksia tulee nopeammin, kuin niitä ennättää toteuttaa. Aina tuolloin pitäisi lähettyvillä olla suunnittelukirja, johon ikuistaa kaikki villeimmätkin ideat.



tiistai 25. marraskuuta 2008

Minne päivät karkaavat

Vajaa kuukausi jouluun ja silti tuntuu, että marraskuu vasta alkoi. Päivät kuluvat nopeasti. Tämä päivä muuttuu pian eiliseksi ja päivän tekemättömät työt siirtyvät huomisiksi.
Sain eilen vinon pinon valokuvia ja tämän illan yhtenä ohjelmana oli niiden laitto albumiin. Kuvien järjestäminen vie yksistään jo yllättävän pitkän ajan, puhumattakaan niiden sommittelusta kansioon. Liimaus odottakoon huomiseen. Joissakin asioissa olen pikkutarkka ja juuri tälläiset ovat niitä, joita hiotaan, kunnes ne miellyttävät silmää. Kevyempi ja spontaanimpi asenne olisi joskus paikallaan.

Iltaan kuuluivat myös yllätysvieraat, jotka toivat lisäväriä arkisiin kuvioihin. Yhdessä oli kiva pelata erä Dominoa ja lopuksi pystyttää palikat peräjälkeen. Dominoefekti on uskomaton ja usein elämässäkin täyttä totta. Harmi, ettei ollut kahta pakettia dominonappuloita.

maanantai 24. marraskuuta 2008

Tummia sävyjä

Myräkkä tuli eilen niin kuin luvattiin ja jatkuu yhä, vaikkakin vaisummin. Eilen jännitin pääseekö vanhempieni kone liikkeelle, koska lumipyryn vuoksi lennot Helsinki-Vantaalla myöhästelivät ja osa peruuntui kokonaan. Heidän lentonsa lähti viimein kolme tuntia myöhässä ja tänään sain soiton, että perille on päästy. Hyvää lomaa onnelliset!


Minä nautin lumesta ja illan tummista sävyistä. Kieltämättä kuvaaminen on mukavampaa hyvässä valossa, tunnelmasta tulee muuten helposti synkkä. Tämä ilta ei ollut synkkä, vaikka lenkki ystävän ja koirien kanssa muuttui melkoiseksi extreme-urheiluksi, kun tarvoimme umpihangessa. Runsas lumi kasteli nilkat ja teki liikkumisesta hankalaa, mutta silti nauratti. Lenkin jälkeen maistui lämmin juotava valokuvia katsellessa. Taisimme siinä sivussa maistaa myös yhdet Mozartin kuulat, mutta vain yhdet.


sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Viikonvaihde

Eilen oli ihana päivä. Lähdimme kälyni kanssa aamusta Helsinkiin. Ei kiirettä, ei hoppua, sopivasti aikaa sisustuskaupoissa, ulkona syömistä ja kahvittelua, hyvästä seurasta nauttimista. Joitakin kotiintuomisiakin löytyi. Tässä niistä muutamia Kanavarantaan avatusta AmandaB:n-liikkeestä.


Nyt odotan saapuvaa myrksyrintamaa. Lumimyräkän pitäisi tulla muutaman tunnin sisällä. Samalla pitäisi pakata tavaroita muutamaksi viikoksi. Toimin koti-, koira- ja lapsenvahtina vanhenpieni loman ajan. Vauhdikkaat viikot edessä pikkusiskon ja kolmen koiran kanssa.

lauantai 22. marraskuuta 2008

Perjantaikin meni jo

Eilinen päivä ei mennyt aivan putkeen. Olin töissä pitkään ja kotona väsytti. Piti tehdä paljon asioita, mutta tässä lopputulos. Yöllä heräsin taas sohvalta. Oli nukkumatti yllättänyt kesken kaiken.


perjantai 21. marraskuuta 2008

Touhukas torstai

Puuhaa riitti tänään. Töiden jälkeen siivousta ja kotitöitä. Illalla sambailua ja kaupassa käynti. Kaiken lisäksi treffi-ilta, Dr. Housen kanssa. Eilen tipahti postiluukusta uusin Koti ja Keittiö-lehti, jota vieläkään en ole kunnolla päässyt lukemaan. Viikonloppuna sitten.

Huuretta ja kimallusta
-artikkeli tunnelmoi joulun hengessä. Kauniit ja herkät kuvat olivat mieleeni.


Aina jokin kiinnittää erityisesti huomion. Tällä kertaa se oli tanskalainen klaffipöytä 1800-luvulta.

torstai 20. marraskuuta 2008

Kuva-arvoitus

Mistä tämä kuva on peräisin?

Vastaus: Tästä vanhasta kahvipurkista (minusta suorastaan ihastuttava)

Purkki on isovanhempieni vanha, enkä rehellisesti sanottuna tiedä, miltä vuosikymmeneltä. Tätä idyllistä kahvilaa tuskin enää on, tai se on ollut alunperinkin taiteilijan mielikuvitusta. Äkkiä katsottuna taka-alalla oleva rakennus näytti Tuomiokirkolta. Taidan varmuuden vuoksi kävellä lauantaina siitä ohi ja katsoa katukuvaa hiukan tarkemmin.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Kaulaliinakuume

Tämä mainos sattui silmiini viime viikolla, enkä saanut kuvan kaulaliinaa ajatuksistani. Kun mieleistä kaulaliinaa ei löydä valmiina, täytyy etsiä lankoja. Kun ei löydä sopivia lankoja, turhautuu. Etsinnät jatkuvat ja toivottavasti tuottavat tulosta. Tällainen polte täytyy ehdottomasti hyödyntää.

tiistai 18. marraskuuta 2008

Valoa ja varjoa

Viimeinkin paistoi aurinko. Jo aamulenkillä tiesin tästä päivästä tulevan hyvä. Ei haitannut, vaikka töistä päästyä oli jo pimeää. Auringonsäteet tavoittivat ikkunaruudunkin läpi. Ystävän tapaaminen illalla lämmitti mieltä.

Talviaika rauhoittaa. Lumen ja jään sävyistä syntyi viime talvena tämä koru. Ripaus lunta, kimpale jäätä ja aavistus auringonpaistetta. Siitä on tämä koru tehty.

Kirkkaita ja huurrettuja lasihelmiä, vuorikristallia ja sterlinghopeaa

maanantai 17. marraskuuta 2008

Talven tuloa odotellessa


Tänä aamuna tunsin onnea säätiedotuksen luvatessa ensi viikolle pientä pakkasta. Talvi-ihmisenä ja kahden koiran omistajana päivä tuntui heti valoisammalta. Sateet ja harmaudet saavat jo riittää. Orientoituessa talven ja ennen kaikkea joulun tuloon lämmitin mausteista glögiä ja maistelin Tallinnasta tuliaisina tuotuja piparinmakuisiksi kuorrutettuja manteleita.

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Ostoksilla

Lähdimme ystäväni kanssa aamusta liikkeelle. Vierailimme muutamalla kirpputorilla, kiertelimme kaupoissa ja vietimme aikaa yhdessä. Kirjakaupasta löytyi varaston täydennystä.


Välillä kävimme kahvilla ja pääsimme viimein vierailemaan Feeniks Caféssa. Sisustus viehätti minua suuresti ja kahvilan oma kahvi Feeniks Café maistui erittäin hyvältä. Kaikin puolin onnistunut päivä.

Kuva: www.feenikscafe.fi

lauantai 15. marraskuuta 2008

Siivouspäivän jälkeen

Eilen oli siivouspäivä ja tänään voi hyvillä mielin aloittaa viikonlopun. Vaikka kerran viikossa pyrkisikin siivoamaan kunnolla, ei järjestys meinaa millään pysyä yllä arjen kiireiden keskellä. Luhdan paperinarukorit istuvat hyvin hattuhyllylle ja kätkevät sisäänsä mukavan määrän päähineitä ja käsineitä.

Siivouspäivinä tulee toisinaan ostettua kukkia kotiin. Nämä ruusut ovat ilostuttaneet joka päivä jo reilun viikon ajan.

Tähän väriteemaan sopii vielä mainiosti Kristiina Lehtosen grafiikkatyö "Syysystävä". Ihastuin siihen toissa kesänä vierailullamme Fiskarsissa. Suosittelen lämpimästi käyntiä Lehtosen galleriassa.

perjantai 14. marraskuuta 2008

Donna Karan Interior

Lueskelin kesällä kampaajan tuolissa aiempaa Divaani-lehteä. Siinä oli artikkeli Donna Karanin New Yorkin asunnosta, jonka kuvat oli ottanut Richard Powers. Koti miellytti minua kovasti ja kuumeisesti koitin jälkikäteen etsiä lehteä omakseni. Tuloksetta. Seuraavat kuvat löytyivät onnekseni mm. Yatzerin ja Dezonan sivustoilta.



torstai 13. marraskuuta 2008

Kemer

Tällaisinä synkkinä päivinä kaipaa etelän lämpöön. Joskus on mahdollisuus lähteä, useimmiten ei. Viime keväänä otimme äitini kanssa äkkilähdön Turkin Kemeriin. Varasimme matkan edellisenä iltana ja matkalaukkuun pakkasimme rutkasti avointa mieltä. Kohde oli kaikin puolin positiivinen yllätys; aurinkoa, merta, vuoria, rauhaa, hyvää ruokaa, mukavia ihmisiä ja paljon muuta.
Kaiken ei aina tarvitse olla niin suunniteltua. Jotkut asiat vain syntyvät itsestään.

Phaseliksen rauniokaupunki

Paikallisia herkkuja turkkilaisessa illassa

Moonlight-ranta

Meriretki

Vuorilla aamuvarhaisella

Merenrannan kirjavat aarteet

Tämä koru syntyi matkan jälkeen. Rantakivet toimivat värimaailman innoittajina.

Ruusukvartsi, ametisti, aragoniitti, aventuriini, howliitti (värjätty), sterlinghopea


Related Posts with Thumbnails